Miksi Akseli on Atrian johdolle tärkeä?

Atrian hyvän ruoan ketju ulottuu pellolta pöytään. Se näkyy koko ketjun matkalta, aina alkutuotannosta tehtaiden toimintojen kautta asiakkaalle ja tuotteiden loppukäyttäjälle, eli kuluttajalle asti. Yksi tärkeä osa ketjusta on Atrian omat työntekijät ja heidän hyvinvointinsa. Henkilöstön varaan rakentuu kaikkien toimintojen ja tuotteiden laatu ja sen vuoksi henkilöstö on ratkaisevan tärkeässä roolissa.
 

 

Atrialla on monta Akselia useissa eri tehtävissä. Akseli saattaa pakata tuotteita, leikata lihaa, tehdä sisäistä laskentaa tai vaikka ottaa vastaan tilauksia. Ilman näitä akseleita homma ei toimisi, siksi jokainen Akseli on Atrian johdolle tärkeä.
 
Atrialla on myös yksi muukin Akseli, joka on Atrian johdolle tärkeä, nimittäin tiedolla johtamisen portaali, mikä on nimetty Akseliksi. Sitä käyttää johdon lisäksi päivittäisessä työssään yli 600 atrialaista eri liiketoiminta-alueilta. Akseli mahdollistaa sen, että esimerkiksi alkutuotannossa, tuotannossa, toimitusten hallinnassa, myynnissä- ja markkinoinnissa, sopimusten hallinnassa, taloudessa, sisäisessä laskennassa ja HR:ssä työskentelevät saavat helposti, keneltäkään kysymättä, tietoa, joka on totuudenmukaista ja ajantasaista.
 
”Ennen Akselia exceleillä olisi voinut peittää Nurmon Atrian mäen”, naurahtaa BI-alueen järjestelmäpäällikkö Seppo Rokkanen. Eikä se tieto niissä ollut edes yhdenmukaista, totuuksia oli yhtä monta kuin oli exceliäkin.
 
Akseli on muutakin kuin Atrian henkilöstölle jokapäiväisessä elämässä näkyvä portaali. Se kätkee sisäänsä inPulselaisten rakentaman tietovarastoinnin, jonne tietoja kerätään kymmenistä lähtöjärjestelmistä. Vuoden vaihteessa Akseli päivitettiin 2.0-versioon, mikä tarkoittaa sitä, että myös raudat ja lisenssit nostettiin uudelle tasolle. Toteutuksessa käytettiin SQL Server 2016 –perheen uusimpia välineitä. Uusi ympäristö sisältää lukuisia palvelimia, joissa raportit, tietokannat, kuutiot sekä ETL pyörivät, sekä yli 10 lähtöjärjestelmää, joista tiedot kerätään. Mutta yksittäinen työntekijä näkee portaalista vain sen, mitä hän tarvitsee, siitä Akseli pitää huolen. Jatkossa Akselista tulee Power BI:llä entistä visuaalisempi.
 
Atrialaisille se, että ruoka ilmestyy suomalaisten pöytään sujuvasti ja normaalisti, on monen ammattiryhmän yhteistyötä, jota tehdään fiksusti, rehellisesti, yhdessä ja iloisesti. Samalla tavalla yhteistyössä on Akseliakin vuosien varrella rakennettu, sillä se otetiin käyttöön jo vuonna 2008. ”Akselin rooli faktatietoon perustuvassa liiketoiminnan johtamisessa on enemmän kuin tärkeä”, toteaa tietohallintojohtaja Jukka Mäntykivi.
 
Viimeisintä uudistusta, eli Akselin ympäristön vaihtamista, mikä käsitti liki kymmenen SQL Server tietokanta- ja analyysipalvelinta, atrialaiset ja inPulselaiset tekivät tiiviissä yhteistyössä. ”Tämä porukka on toisilleen tuttu jo useamman vuoden ajalta ja sen vuoksi tuntuikin, että projekti oli yhteinen ja jokaisella oli oma roolinsa sen onnistumiseksi”, sanoo inPulsen projektipäällikkö Juha Salonen.
 
Helposti ajatellaan, että IT-projekteissa on vastakkain asiakas ja toimittaja, eli kaksi eri joukkuetta. Mutta paras lopputulos syntyy silloin, kun pelataan samassa joukkueessa, sillä onhan maali molemmille yhteinen.

 

Atria Oyj on kasvava ja kansainvälistyvä, suomalainen elintarvikealan yritys. Yhtiön menestys rakentuu kolmen kivijalan varaan: ihmisten, ruoan ja perinteiden. Atria-konserni on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa, Venäjällä ja Baltian alueella. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 1 352 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 4 315 henkilöä. Konserni jakaantuu neljään liiketoiminta-alueeseen. Ne ovat Atria Suomi, Atria Skandinavia, Atria Venäjä ja Atria Baltia. Atrian asiakasryhmiä ovat päivittäistavarakauppa, Food Service -asiakkaat ja alan teollisuus. Lisäksi sillä on omiin tuotemerkkeihin perustuvaa Fast Food -konseptiliiketoimintaa.