Pieni firma on mielentila

 

Kirjoittaja: Mikko Tanski

Tämä on blogikirjoitus. Minun päätökselläni ja tulkinnallani se tarkoittaa sitä, että voin kirjoittaa tässä omia henkilökohtaisia ajatuksiani keneltäkään niihin lupaa tai hyväksyntää kysymättä. Tämä kirjoitelma on luonnosteltu lauantaina 27.8.2016 noin kello 22 harrastejääkiekon jälkeen saunassa hikoillessa.
 

Rehellisesti sanottuna mietin aluksi lauteilla tärkeämpiäkin asioita, eli menneitä treenejä. Nimittäin ensimmäisestä läpiajosta ammuin vasempaan sisätolppaan ja sanoin sen jälkeen vaihtopenkillä, että pitää tähdätä ensi kerralla sentti oikealle. Kun sitten seuraavan kerran pääsin maalivahdin kanssa nokikkain ja ammuin oikeaan sisätolppaan, niin jäi mietityttämään, että olisiko pitänyt tähdätä sentti vasemmalle.
 

Osittainen syy, miksi halusin nämä ajatukset kirjoittaa ylös, on se, että olen viime viikkoina pitänyt lukuisia työhaastatteluja ja useissa tapauksissa haastateltavilla on pitkä työkokemus isoista firmoista ja niinpä olen päässyt kertomaan samoja asioita yrityksestämme useampaan kertaan. Tällöin näitä asioita on tullut prosessoitua huomattavasti useammin, kuin mitä ihminen muutoin tekisi. Tässä yhteydessä on kirkastunut itsellekin joitakin uusia ajatuksia. Minäkin kun olen aikaisemmin ollut töissä isoissa firmoissa.
 

"Pieni firma on minulle enemmän mielentila,
kuin työntekijöiden lukumäärästä riippuva suure."

 
Meillä on lähes 60 ammattilaista rivissä, joten siinä mielessä emme ole enää ihan lilliputteja. Kuitenkin päätöksenteko on monissa asioissa niin lähellä kehittäjiä, että isojen firmojen jäykkyydestä ei ole tietoakaan.  Tämä passaa minulle hyvin, sillä olen aina uskonut, että päätökset kannattaa tehdä siellä missä on paras tieto asiasta, eikä jonkun organisaatiokaavion laatikoiden perusteella.
 

Tiukkojen sääntöjen ja prosessien sijasta on enemmän hyväksi koettuja käytäntöjä ja ohjeistuksia. Useimmat ohjelmistotuotantoon liittyvät säännöt ovat sellaisia, joista voidaan tehdä poikkeuksia, kunhan ymmärtää milloin ja miksi (dll:n vienti suoraan tuotantoon). Ja jos nämä asiat ymmärtää, niin silloin niitä sääntöjä ei oikeastaan tarvitakaan, vai kuinka? Yleensähän säännöt ja prosessit kertovat hyvinkin tarkasti, mitä kaikkea toissijaisen tärkeää pitäisi tehdä ja miten, mutta niissä projektin onnistumisen kannalta oikeasti tärkeissä päätöksissä niistä ei ole hyötyä. Kun valitaan komponenttikirjastoa tai tekniikkaa, jolla käyttöliittymä toteutetaan, jotta tuote olisi yhteensopiva, ylläpidettävä ja suorituskykyinen, niin laatukäsikirjasta ei siinä prosessissa kokemuksieni mukaan apua ole.
 

Toinen juttu on, että meiltä kampaviineri-osasto puuttuu kokonaan (tässä lausunnossa on tilkka katkeransuloisuutta, sillä harva tykkää kampaviinereistä enemmän kuin minä). Siis välikerros, jolla on hienot tittelit, tyylikkäät kengät, joka ei tiedä mitä projekteissa tapahtuu ja jolla ei ole valtaa päättää oikein mistään. Joku joskus sanoi, että päätökset kannattaa tehdä siellä missä on paras tieto asiasta. Tuskin mikään taho ohjelmistotuotannon piiristä tuottaa heitä enemmän Dilbert-tyyppistä huumoria suorittavan tason iloksi. Paitsi tietenkin hallinnolliset projektipäälliköt, joka on konseptina vähän kuin ajokortiton bussikuski.
 

Mietin myös tällä viikolla myös omaa työnkuvaani ja sitä, miten se on muuttunut aikaisemmasta elämästäni. Isossa firmassa riitti, kun hoiti omien projektiensa projektipäällikön tehtävät ja ehkä joskus jotain myynnintukea. Minun tapauksessani projektipäällikkönä toimiminen tarkoitti usein varsinaisen projektinhallinnan lisäksi testausta, pääkäyttäjätukea, teknisten ongelmien selvittelyssä mukana olemista ja vastaavaa, sillä olen aina halunnut ymmärtää, miten hommat toimivat ja oppia uutta. Aikaa silti jäi taatusti lukea iltapäivälehdet, käydä läpi keskustelupalstat, selata nettihuutokaupat ja hoitaa pankkiasiat.  Työt olivat pääsääntöisesti helppoja, mutta tylsiä. Ei tiennyt, tai tarvinnut tietää, mitä muut tekivät, eikä olla tekemisissä suurimman osan kanssa kollegoista. Isoa osaa ei tuntenutkaan.
 

"Pienessä firmassa PÄÄSEE tekemään merkittävästi
monipuolisempia tehtäviä. Tähän kiistatta vaikuttaa se,
että olen aina ollut ottamassa kantaa asioihin,
jotka eivät minulle virallisesti kuulu."


Ero entiseen on, että nyt näitä kannanottoja on kuunneltu ja niillä on ollut vaikutusta tehtyihin päätöksiin. Pienessä firmassa mielestäni kaikki asiat kuuluvat kaikille. Tai ainakin lähes.  Meillä ei saa olla minun töitäni ja sinun töitäsi, vaan työt ja vastuut ovat yhteisiä. Kaikki ymmärtävät, mikä firman etu on ja työskentelevät sen puolesta. Se on ainakin meillä työntekijöidenkin etu. Tuntuu jotenkin kornilta edes sanoa tällaisia asioita ja oikeasti tarkoittaa niitä, kun on niin moneen kertaan kuullut jonkun muun sanovan samat asiat, ilman että niitä on tosissaan tarkoitettu.
 

Laskin, että olen viimeisen viikon-parin aikana tehnyt hommia noin kymmenessä erilaisessa roolissa, jotka isossa firmassa voisivat olla jaettu eri henkilöille. Normaalin projektinhallinnan (projektisuunnittelu, ennustaminen, asiakaskommunikointi, seuranta, työnohjaus, release noten teon) lisäksi olen tehnyt käyttöliittymätoteutusta (HTML & CSS), hionut toimitussopimusta ja valmistellut sitä varten materiaaleja, tehnyt ylläpitotikettien selvitystä (kaivanut tietokannasta ja logeilta asioita), tehnyt esimiestyötä, konsultoinut asiakasta ja esitellyt ratkaisujamme, käynyt läpi rekrytointeja, tuotteistanut ja hinnoitellut tuotteen lisäominaisuuksia, myynyt em. ratkaisuja, tehnyt resursointipäätöksiä, koostanut yksikön talousennusteita ja istunut ohjausryhmässä projektinomistajan ominaisuudessa. Ja olihan viikko sitten firman kesäjuhlatkin, jossa oli nestehuoltoon liittyviä tehtäviä...
 

Verkkopankin maksut jäivät maksamatta ja huutokaupat chekkaamatta, mutta tylsää ei ole ollut. Pitää silti korostaa, että tämä koskee vain minua. Useimmilla työkavereillani työnkuvat ovat selvästi normaalimmat.
 

Olen nauttinut suuresti siinä, että toimittamamme ratkaisut ovat tuotepohjaisia. On huomattavasti motivoivampaa tehdä töitä, kun tietää, että ratkaisu ei ole kertakäyttöinen, vaan siitä kannattaa tehdä aidosti hyvä. Tuotetta kehitetään jatkuvasti paremmaksi ja monipuolisemmaksi ja siitä voi olla ylpeä. Ei siis tarvitse joka kerta aloittaa nollasta ja projektin loputtua unohtaa, mitä on tehty ja alkaa opettelemaan seuraavaa.
 

Erona useimpiin muihin on, että kun olemme nuori talo (kuutisen vuotta), niin kehitettävät tuotteet ovat ihan eri kohdassa ohjelmiston elinkaarta. Meillä aidosti kehitetään uutta ohjelmistoa eli määritellään, suunnitellaan ja koodataan kokonaan uusia toiminnallisuuksia, eikä vain ylläpidetä lypsylehmää ja anneta sille valohoitoa. Niinpä vaatimukset, joita ohjelmistoarkkitehdeille tai kehittäjille asetetaan, ovat hyvinkin erilaiset, kuin sellaisten tuotteiden parissa työskentelevillä on, jotka ovat olleet käytössä vuosikaudet. Uskoisin vastaavasti, että meillä saadaan tämän takia työtehtävien hoitamisesta keskimääräistä enemmän onnistumisen elämyksiä. Tähän liittyy oleellisesti myös se, että kun tuotteet ovat uusia, niillä ei ole historian painolastia. Käytössä on uusimmat teknologiat, arkkitehtuurit ovat nykyaikaisia ja voidaan keskittyä tekemään lisäarvoa tuottavia ratkaisuja. Tuotteet ovat suunniteltu niin, että niitä voidaan aidosti jatkokehittää ja laajentaa uusien asiakkaiden tarpeiden ja toimialueen muutoksien perusteella.
 

Ohjelmistosta noin 99.95% on toteutettu ja toteutetaan Suomessa. Itse en kaipaa pätkiviä palavereita toiselle puolelle maailmaa ihmisten kanssa, joiden kanssa ei yhteistä kieltä löydy (edes silloin kuin molemmat periaatteessa olisivat osaavinaan jonkun sorttista englantia). Sataan ei päästä, sillä yksi tukihenkikö tekee töitä etänä Espanjan aurinkorannalta. Meillä kun etätyöskentelymahdollisuudet ovat loistavat. Minä itse tykkään käydä toimistolla päivittäin, koska siellä on mukavat työkaverit, keskustassa maittavat lounaat ja ainahan se kotiolot voittaa, mutta tarvittaessa ei ole vanhanaikaisiin käsityksiin ja ymmärtämättömyyteen perustuvia rajoittavia poliitikoita etätyötä kohtaan. Tärkeintä on, että hommat hoituvat.

 

Kirjoittaja vastaa Digitaalisten ratkaisuiden projektitoimituksista ja resursoinneista, toimii Utilities-tiimin esimiehenä, vetää paria käyttöönottoprojektia, vastaa nipusta asiakkuuksia tittelillä projektipäällikkö ja on myös intohimoinen KalPa-fani.